Referenssit - Kotikuntosalit

Huippumaratoonarin vinkit juoksumattoa harkitsevalle

KuvaVeera Kurittu

Ota meihin yhteyttä
Myynti

Myynti

Info

Huippumaratoonarin vinkit juoksumattoa harkitsevalle

Anne-Mari Hyryläinen on aktiiviuransa päättänyt kestävyysurheilija, jonka lajisaavutuksiin lukeutuvat muun muassa maratonin SM-kulta vuodelta 2014 ja SM-hopea vuodelta 2004. Hän on edustanut Suomea MM-tasolla ja häntä on tituleerattu myös yhdeksi Suomen parhaista maratoonareista. Anne-Mari on myös toinen Mount Everestin saavuttanut suomalaisnainen. Anne-Mari kokosi neljä vinkkiä juoksumaton hankintaa harkitsevalle.

  1. Mieti, mihin sijoitat juoksumaton kotona?
    Onko sille olemassa kiinteä paikka, vai onko sitä tarvetta liikutella? Mikäli juoksumaton paikkaa haluaa välillä vaihtaa, sen tulee olla helposti liikuteltavissa.
  2. Kuinka kovaa vauhtia juoksumaton tulisi kestää?
    Kiinnitä huomiota ettei juoksumatto ”pompi” käytössä, testaa pysyykö se vakaana kovemmassakin vauhdissa.
  3. Pohdi, kaipaatko juoksuharjoitteluun lisämotivaatiota
    Mikäli tarvitset lisäbuustia treeni-innon ylläpitämiseen, selvitä saatko yhdistettyä juoksumattoharjoitteluun ohjattuja virtuaalitreenejä tai käyttämiäsi sovelluksia.
  4. Selvitä mahdollinen huoltotarve
    Tarvitseeko juoksumattoa huoltaa ja miten se järjestyy? Pystytkö tekemään huollon itse, saatko sen kätevästi muualta vai oletko valmis investoimaan huoltovapaaseen juoksumattoon?

Anne-Mari Hyryläinen juoksuharjoittelu

Juoksuharjoittelu kannattaa aloittaa kevyesti

Aktiiviuran päättymisen jälkeen Anne-Marin perhe on kasvanut ja liikunta pienen vauvan äitinä on koostunut lähinnä vaunukävelyistä. Kehon palautuessa Anne-Marin tavoitteena on kuitenkin päästä pikkuhiljaa takaisin aktiivisen harjoittelun pariin. Anne-Mari muistuttaa, että raskauden jälkeisessä liikunnassa tärkeintä on saada lantionpohjalihakset vahvistettua, ja aktiiviliikkujankin on syytä aloittaa liikunta maltillisesti. Vauhtia voi lisätä pikkuhiljaa, kun on ensin antanut keholle aikaa sopeutua treeniin.

”Juoksumattoharjoittelu on lempeä tapa aloittaa ja matolla ei tarvitse aina juosta, alussa voi myös keskittyä pelkkään kävelyyn”, Anne-Mari muistuttaa.

Juoksutreeni kotona säästää aikaa

Juoksumatolla harjoittelu tuli Anne-Marille tutuksi pitkän ulkomailla asutun ajanjakson aikana. Dubaissa asuessa ulkona juokseminen ei ollut mielekästä liian kuuman sään vuoksi. Suomeen muuton jälkeen juoksumattoharjoittelua puolsi sekä ajan säästö, että turvallisuus harjoittelussa. Pienen vauvan kanssa Anne-Marille on helpointa hoitaa juoksuharjoittelu osin kotona.

”Juoksumatolle on helppo hypätä aina silloin kun vauva nukkuu. MyRun on myös sen verran hiljainen, ettei se haittaa vauvan unta vaikka juoksisin aivan lähellä.”

Asuimme 14 vuotta Dubaissa, jossa ilmasto oli hyvin erilainen. Etenkin kesät olivat niin kuumia, ettei ulkona juoksu kertakaikkiaan onnistunut. Tavallisesti harjoittelin kaksi kertaa päivässä: aikaisin aamulla ulkona ja iltapäivästä tein juoksutreenin juoksumatolla, joko kotona tai kuntosalilla. Suomeen muutettuamme halusin talvikautta varten juoksumaton kotiin, lähinnä liukkauden kelien takia.

Anne-Mari Hyryläinen

Anne-Mari Hyryläinen juoksuharjoittelu

Technogym MyRun on niin hiljainen, ettei harjoittelu häiritse muita perheenjäseniä.

MyRun oli tehokas ja käytännöllinen valinta kotitreeniin

Technogym oli Anne-Marille ennestään tuttu brändi kuntosalilta, joten sen puoleen oli helppo kääntyä myös kotikäyttöön tulevan juoksumaton etsinnässä. MyRun sai kotona kiitosta myös puolisolta, joka yllättyi juoksumaton vakaudesta ja jämäkkyydestä. Anne-Mari treenaa juoksumatolla erilaisia intervallitreenejä, sekä monipuolisesti myös muita harjoitteita. Anne-Marin puoliso harjoittelee triathlonia. Hän yhdistää juoksumattoharjoitteluun pyöräilyn trainerin kanssa.

MyRun – tehokas ja näppärä – Hyryläinen

“Valitsin MyRunin sen näppärän koon vuoksi. Juoksumatto on täydellinen valinta kotiin, sillä sitä pystyy liikuttelemaan helposti paikasta toiseen. Laite on kuitenkin jämäkkä ja vakaa, se kestää kovassakin vauhdissa. Pienen lapsen äitinä arvostan myös sitä, että voin tehdä tehokkaan juoksutreenin myös kotona.”

Anne-Mari Hyryläinen
Kestävyysurheilija
Aiheeseen liittyvä tuote
MYRUN TECHNOGYM – juoksumatto kotiin

TechnogymMYRUN TECHNOGYM – juoksumatto kotiin

Lue lisää
Aiheeseen liittyvä tuote
Technogym Live sovellus

TechnogymTechnogym Treenisovellukset - Technogym Live sovellus

Lue lisää

Treenisisällöt tuovat vaihtelua juoksumattoharjoitteluun

Anne-Mari on hyödyntänyt juoksumattoharjoittelussaan tabletin avulla MyRuniin yhdistettävää Technogym Live-sovellusta. Sovellus sisältää monipuolisen valikoiman muun muassa ohjattuja virtuaalitreenejä. Suosikkisisällökseen Anne-Mari nimeää ulkoreitit, sillä rantamaisemissa on mukava treenata palauttavampaa harjoittelua tehdessä. Harjoittelun tehostuessa tulevaisuudessa hän uskoo intervalli-toiminnon olevan tärkeä lisä harjoitteluun.

Lue myös juoksuvalmentaja Joonas Laurilan juttu juoksumattoharjoittelun hyödyistä. Pääset halutessasi testaamaan Technogymin MyRun-juoksumattoa showroomillamme tai käymällä Tempo Running Storen myymälässä.