Referenssit - Kotikuntosalit

Kotikuntosali on kiireisen arjen pelastus

KuvaTanya Wallin

Ota meihin yhteyttä
Myynti

Myynti

Info

Kotikuntosali helpottaa arkiliikunnan ylläpitämistä

Norjalainen mediapersoona ja lääketieteen opiskelija Katarina Flatland halusi panostaa säännölliseen liikuntaan, josta olisi helppo pitää kiinni arjen haasteista huolimatta. Työprojektien, opiskelun ja perhe-elämän lisäksi aikaa pitäisi löytyä myös omasta kunnosta huolehtimiseen, joten Technogym-kuntoilulaitteilla varustettu kotikuntosali oli toimiva ratkaisu Katarinan kotiin.

Unelmien kuntosali uuteen kotiin

Tuoreina vanhempina Katarina ja hänen miehensä halusivat varmistaa, että treeniin löytyisi jatkossakin aikaa. Liikunnan ollessa iso jokapäiväistä elämää, oli kotikuntosalin rakentaminen kellariin yksi ensimmäisistä asioista, joita he tekivät uudessa talossa. Kotikuntosalin suunnitteluprosessin alussa oli tärkeää varmistaa, että sinen valittavat kuntoiluvälineet ovat toimivia ja sellaisia, joilla molempien on hyvä treenata. Tulevalla kuntosalilla haluttiin tehdä sekä cardio- että voimaharjoituksia. Laitteiden käyttömukavuus ja lisäominaisuudet olivat tärkeitä kriteereitä, sillä niillä pitäisi pystyä harjoittelemaan hyvällä motivaatiolla myös jatkossa.

Kotikuntosalin sisustukseen haluttiin tuoda myös  valoisaa ilmettä ja avarutta peilien avulla. Yhdessä Qicraftin kanssa luotiin toimiva ja tyylikäs kokonaisuus, joka sekä helpottaa arjen kuntoilua, että tuo lisää jaksamista hektiseen arkeen.

kotikuntosali katarina flatland

Kotikuntosali varmistaa, että Katarinalla ja hänen miehellään on mahdollisuus kuntoilla päivittäin, kiireisestä arjesta huolimatta.

Tehokas ratkaisu arkiliikuntaan

Lääketieteen opiskelijana ja aktiivisena juoksuharrastajana liikunnan merkitys omaan hyvinvointiin on Katarinalle tärkeä teema. Nykyään hän jakaa treenaamisen iloa Instagram-seuraajilleen, tavoitteenaan innostaa ihmisiä liikkumaan enemmän. Omalle kotikuntosalilleen Katarina valitsi älykkäitä treeniratkaisuja, joita olisi helppo käyttää ja jotka toisivat treeniin myös lisämotivaatiota.

katarina flatland valitsi tehokkaan juoksumaton kotiin

MyRun-juoksumatto varmistaa, että juoksutreeni onnistuu aina, myös kiireiden keskellä.

Katarina treenaa paljon ja kotitreenistä hän kertoo saavansa rutkasti lisää energiaa hektiseen arkeen. Joskus myös kilpailuhenkisyys nostaa päätään ja harjoitteluun tulee yksi vaihde lisää. Siksi on tärkeää, että hän saa kotitreenissään keskittyä myös oman suorituksensa parantamiseen ja harjoitusdatan seuraamiseen laitteisiin yhdistettävän sovelluksen avulla. Kaikista tärkein kotikuntosalin tuoma hyöty on kuitenkin ajansäästö, jota hän osaa arvostaa pienen lapsen äitinä. Treeniä varten ei enää tarvitse aina siirtyä erikseen paikasta toiseen, riittää kun laskeutuu rappuset alas kellarikerrokseen ja aloittaa juoksutreenin omalla MyRunilla.

Aiheeseen liittyvä tuote
MYRUN TECHNOGYM – juoksumatto kotiin

TechnogymMYRUN TECHNOGYM – juoksumatto kotiin

Lue lisää

Suosikit kotikuntosalille

Aiheeseen liittyvä tuote
Technogym Bench treenipenkki

TechnogymFree weights - Technogym Bench treenipenkki

Lue lisää

Katarinan suosikkilaite kotikuntosalilla on Technogym Bench treenipenkki, jolla etenkin treenisovelluksen avulla saa tehtyä tehokkaan toiminnallisen tai voimaharjoittelun.

katarina flatland technogym bench
Aiheeseen liittyvä tuote
Technogym Bike kuntopyörä

TechnogymTechnogym Bike kuntopyörä

Lue lisää

Eritysmaininnan saa myös Technogym Bike:

”Tämä on yksinkertaisesti paras kuntopyörä, koska siihen integroitu näyttö tuo treeniin myös oman virtuaalivalmentajan. Ryhmätunneille osallistuminen on sekin helppo, esimerkiksi live-spinning-tunnit onnistuvat kätevästi kotona.” Katarina Flatland

katarina flatland technogym bike
Aiheeseen liittyvä tuote
Fitness Benches – Adjustable Bench

TechnogymFitness Benches – Adjustable Bench

Lue lisää

Aviomiehen suosikki on Adjustable Bench, joka mahdollistaa tehotreenit isommilla painoilla.

katarina flatland adjustable bench kotikuntosali
Aiheeseen liittyvä tuote
Technogym app

TechnogymTechnogym Treenisovellukset - Technogym app

Lue lisää

Katarina innostui myös Technogym App-treenisovelluksesta, joka on ollut näppärä apu treeneissä:

”Joinakin päivinä motivaatio on hakusessa, mutta Technogym App auttaa tässäkin. Se itse asiassa koukuttaa mukavasti treeniin, silloinkin kun ei aina huvittaisi. Valitsen vain treenille haluamani keston ja ohjaajan, jonka jälkeen aloitan treenin eikä minun tarvitse kuin seurata ohjaajaa. Mieheni on myös tykästynyt treenisovelluksen ohjelmiin ja innostuu erityisesti osallistuessaan live-ryhmätunnille Technogym Bikella. Tunnit tulevat suoraan huippustudioilta ja uusia tunteja tulee koko ajan.” Katarina Flatland

technogym app treenisovellus

Technogym APP on älypuhelimeen ladattava treenisovellus, josta löytyy räätälöityjä harjoituksia ja valmiita ohjelmia omiin tavoitteisiin perustuen.

Haaveiletko omasta kotikuntosalista?

Suunnittelemme kanssasi tarpeisiisi ja kodin muuhun sisustukseen sopivan kotikuntosalin. Olemme apunasi suunnitteluvaiheessa ja meiltä saat myös suunnitteluvaiheen 3D-visualisoinnit. Alta näet esimerkkipiirroksen Katarinan kuntosalista.

kotikuntosalin suunnittelu