Uutiset

Elisa Aunola on nimitetty Qicraft Finland Oy:n aluemyyntipäälliköksi

Elisa Aunola on nimitetty Qicraft Finland Oy:n aluemyyntipäälliköksi elokuussa 2016. Tehtävässään hän vastaa Technogym-kuntolaitteiden ja ratkaisujen myynnistä kuntosaleille ja -keskuksille Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä hotellisektorille koko Suomen alueella.

Ennen Qicraftille siirtymistään Elisa toimi 12 vuotta eri tehtävissä hotelli-, ravintola- ja matkailualan yritysten osaamisen kehittämisen parissa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Viimeisimpänä tehtävänään myyntipäällikkönä hän vastasi valmennusten myynnistä palvelualan yrityksille. Vapaa-ajallaan paljon liikkuva, SM-tasolla soutava Elisa, onnistuu uudessa työssään yhdistämään osaamisensa, työkokemuksensa ja harrastuksensa.

”Qicraftilla pääsen työskentelemään minulle tärkeiden asioiden, liikunnan ja hyvinvoinnin, parissa. Koska olen työskennellyt pitkään matkailu- ja majoitusalan yritysten kanssa, pystyn tarjoamaan kuntosaliyrittäjille huippuluokan kuntolaitteiden lisäksi myös asiakaskohtaamisen ja elämyksen tuottamisen näkökulmaa. Asiakkaan palvelukokemus syntyy kuitenkin ennen kaikkea ihmisten välillä.”

”Tuon Qicraftin myyntiin uudenlaista ymmärrystä hotelliliiketoiminnasta ja pääsen hyödyntämään olemassa olevia laajoja verkostojani. Pystymme näin yrityksenä palvelemaan hotellisektoria entistä paremmin.”

 

 

Ota yhteyttä:
Elisa Aunola
+ 358 (0)40 829 4967
elisa.aunola@qicraft.fi