Kampanja

Vahvempana takaisin – vinkit kuntosalin tulevaisuuden suunnitteluun

Miten kuntokeskus voi valmistautua syksyn treenikauteen?

Asiakkaat alkavat palata kuntosaleille syksyä kohti ja moni haluaa panostaa entistä enemmän terveellisten elämäntapojen noudattamiseen. Pandemia-aika on saanut monet pohtimaan kunnon ja liikunnan merkitystä myös oman vastustuskyvyn ja jaksamisen kannalta.

Pandemian jälkeisenä aikana moni haluaa jatkaa kuntoiluaan samalla tavalla kuin ennen pandemiaa, osa taas haluaa pitää virtuaalitreenit osana myös kuntokeskuksessa tapahtuvaa treeniä. Pandemia on tuonut digitaalisuuden vahvasti mukaan kuntoiluun ja muuttanut yhä useamman kuntoilijan tapaa liikkua. Digitalisaatio on vienyt treenimaailmaa toiselle tasolle ja kuntokeskuksen on hyvä olla valmistautunut siihen, että trendi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Nyt on aika kääntää aiemmat haasteet mahdollisuuksiksi ja aloittaa tulevaisuuden rakentaminen jo nyt.

Lataa opas Technogymin parhaista vinkeistä täyttämällä alla oleva lomake ja valmistaudu aktiiviseen syksyyn!