Uutiset

Let´s Move For a Better World 2019

TekstiHeikki Tanner

 

Technogymin kansainvälinen Let´s Move For A Better World -kampanja haastaa kuudetta kertaa kuntokeskukset ympäri maailman taistelemaan lasten ja nuorten liikalihavuutta vastaan. Kampanja-aika on 11.3.2019–30.3.2019. Jokainen voi auttaa liikkumalla kampanjan aikana kuntokeskuksessa, joka on mukana haasteessa.

Tarkoituksena on hidastaa nykyisiä globaaleja istumisesta ja passiivisesta elämäntavasta johtuvia ongelmia, jotka altistavat lihavuuteen ja muihin sairauksiin, jotka maksavat yhteiskunnalle valtavasti.

MIKSI OSALLISTUA KAMPANJAAN?

Kuntokeskuksissa tehty aktiviteetti lasketaan MOVE-pistein ja kuntokeskuksien sijoituksia keskenään seurataan niiden välityksellä. Jäsenet keräävät yhdessä pistepottia omalle kuntokeskukselle. Parhaiten sijoittunut keskus voi lahjoittaa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen (esim. paikallinen koulu tms.) Technogym tuotepalkinnon, kuntolaitteiden muodossa.

Mitä enemmän ihmisiä osallistuu ja liikkuu säännöllisesti, sitä enemmän lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus aktiivisempaan elämäntapaan ja siten terveempään elämään.

 

 

KAMPANJA-AIKA
Tämän vuoden haaste alkaa 11. maaliskuuta ja päättyy 30. maaliskuuta.
Ilmoittautuminen haasteeseen tulee tehdä 1. maaliskuuta mennessä.

MITEN OSALLISTUA?

Ilmoita kuntokeskuksesi mukaan tästä linkistä. Jäsenet liittyvät osallistuvat haasteeseen Mywellness Cloudin kautta ja keräävät MOVE-pisteitä kuntokeskuksellesi. 

Kampanja mahdollistaa jäsenten sitouttamisen ja lisää yhteisöllisyyttä sekä treeni-iloa ja potentiaalisten uusien asiakkaiden määrää.


MAKSAAKO OSALLISTUMINEN?

Kuntokeskuksen jäsenille osallistuminen on ilmaista. Kuntokeskuksen osallistumismaksu on 400 € + alv. johon kuuluu markkinointipaketti.

Markkinointipaketti sisältää:

5 lippistä
50 ranneketta
1 tarra
80 t-paitaa
25 jumppapussia
20 ilmapalloa

Saat käyttöösi digitaalisen markkinoinnin paketin, jota voit käyttää sosiaalisissa kanavissasi ja netissä. Saat sen lataamalla Technogymin kampanjasivulta.


LIIKETOIMINTAHYÖDYT

Viiden vuoden kampanjan jälkeen tiedämme, että kampanjan aikana keskimääräinen vierailumäärä kasvaa 26%, jäsenten määrä kasvaa 15% ja 91% osallistujista haluaisi osallistua kampanjaan uudelleen.

 

Kampanjaan voivat osallistua ne kuntosalit ja kuntokeskukset Suomessa, joissa Technogym® -laitteet on kytketty mywellness® cloud -järjestelmään ja käytössä on CHALLENGE-sovellus. Käyttäjäkohtainen enimmäismäärä MOVE-pisteille päivää kohden on 2 000.

Palkinnot (yhteisesti Qicraft Nordic: Suomi, Ruotsi ja Norja)

– Kuntosali, joka saavuttaa yhteensä 10.000.000 MOVE-pistettä saa tuotepalkinnon, jonka arvo on 10,000.00 euroa .
– Kuntosali, joka saavuttaa yhteensä 3 000 000 MOVE-pistettä saa tuotepalkinnon, jonka arvo on 3 000 euroa.
– Kuntosali, joka saavuttaa yhteensä 1 000 000 MOVE-pistettä saa palkinnon, jonka arvo on 250 euroa.

Palkinnot ovat Technogym® -tuotteita listahintojen mukaisesti, sis. alv24%, jotka palkinnon saaja lahjoittaa nimeämälleen hyväntekeväisyyskohteelle.

 

ILMOITTAUDU MUKAAN TÄSTÄ